Kun seuraavan kerran suunnittelet reissua Viroon mitä jos lähtisitkin pikkuisen Tallinnaa pidemmälle?

Yliopistokaupunki Tartto on verraton kohde lapsiperheille ja se sijaitsee alle kolmen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Perille pääsee näppärästi laivan ja bussin tai junan yhdistelmällä ja tietysti omalla autolla sekä lentäen.

Vierailimme kivoimmissa lapsikohteissa ja kokosimme yhteen paikat joihin kannattaa tutustua ympäri vuoden.

 

Kävelyetäisyydellä keskustassa

Ahhaa

Elämyksiä ja puuhaa

Baltian suurin tiedekeskus vastaa idealtaan suomalaista Heurekaa, mutta on suurempi. Tänne tullessa aikataulun kannattaa olla väljä. Laitteet, tutkimukset ja härvelit vetävät isoja ja pieniä puoleensa toistamiseen.

11-vuotiaan pojan mielestä ehdottomasti kivointa (ja hurjinta) oli hävttäjäsimulaattorissa istuminen.

kone

Toiseksi jännintä oli ainakin vanhempien mielestä tiedeteatteri jossa räjäyteltiin yleisön edessä suhteellisen koviakin pamauksia. Esityksiä on englanniksi ja viroksi.

  tartto8   

Selvitä tiedetyöpajat etukäteen jotta osaat ajoittaa reissusi oikein. Puolen vuoden välein vaihtuva näyttely takaa että uutta ihmeteltävää riittää läpi vuoden.

tartto15  

tartto17

Yläkerran kahvilasta saa pientä purtavaa jos nälkä tai kahvinhimo iskee.

tartto16

Jos et kerkeä sisälle voit poiketa ihmettelemässä rakennuksen edessä komeilevaa jättikokoista vesihanaa ja miettiä mistä vesi siihen tulee. Myös hauskan valikoiman omaavassa museokaupassa on kiva piipahtaa.

www.ahhaa.ee

 

Trendikäs tehdasalue

 

tartto9

 

Kirjapainomuseo

Hienon rosoisessa miljöössä viihtyvät kaikki.

Miten ennen vanhaan painettiin lehtiä, kortteja ja julisteita? Millaisia fontteja eli kirjaimia oli käytössä? Itse museoon ei ole pääsymaksua mutta hauskuus piileekin työpajoissa.

tartto11

Ehkä haluaisit itsekin kokeilla painopinnan valmistamista 150 vuotta vanhalla koneella? Ystävä ilahtuisi itse painetusta postikortista tai tekisitkö sittenkin persoonallisen muistikirjan?

  tartto12

Lopuksi on vielä aikaa piipahtaa yläkerran taidenäyttelyssä ja hienoja kierrätysmateriaaleista valmistettuja tavaroita myyvässä museokaupassa. Kaupan valikoima syntyy kirjastojen lahjoittamista vanhoista kirjoista.

www.trykimuuseum.ee/2001/01/estonian-printing-museum.html

Museon yläkerrasta löytyy kurkistamisen arvoisia luovien alojen ihmisten työhuoneita. Kun olet paikan päälle yhteydessä etukäteen saatat päästä osallistumaan esimerkiksi ihanaan paperityöpajaan.

tartto14

 

Jää ihmeessä syömään

Täältä ei poistuta nälkäisenä. Trendikäs ja rento ruokaravintola tarjoilee taatusti kaikille maistuvaa ruokaa. Moderni leikkihuone ja hyvin kotiutunut kulkukissa Johannes (nimetty Johannes Gutenbergin mukaan) ilahduttavat lapsia. www.facebook.com/aparaadiresto

tartto13

 

Lelumuseo

Jokaista ikäluokkaa miellyttävä kokemus

Vuonna 1994 perustettu lelumuseo sijaitsee herttaisessa miljöössä Tarton vanhassa kaupungissa. Rakennus on yksi Tarton vanhimmista vielä olemassa olevista puutaloista.

tartto3

Hienosti toteutetusta museosta löytyy niin talonpoikienkuin ylemmän luokan lelujakin nukeista lautapeleihin ja vähän uusiakin. Pääministeritkin Mart Laar ( kuorma-auton)  ja Andrus Ansip (nallekarhun) lahjoittivat museolle vanhat lelunsa jotta lapset ymmärtävät että vanhat ja tärkeätkin ihmiset ovat olleet joskus lapsia.

Piipahda ihmeessä sisäpihalla. Sieltä löytyy hiekkalaatikko ja veneiden uittamispaikka.

Pääsylipun hintaan sisältyy puolen tunnin oleskelu suositussa yläkerran lelutilassa. Tilassa leikitään vanhoilla ”kunnon leluilla” ja naamiaispuvuilla.

tartto5

Ihan niin kuin kotonakin täällä lelut pitää siivota leikin loputtua omille paikoileen. Henkilökunta opastaa lapsia tekemään joka viikko erilaisia puuhia. Täällä on askarreltu niin huopahiiriä kuin leivottu pipareitakin.

tartto7

Museon näyttelytiloissa on myös leluihin liittyviä vaihtuvia näyttelyitä.
www.mm.ee

 

Hullun tiedemiehen kabinetti

Kaikkeen saa koskea

Tarton yliopiston museon ylimmästä kerroksesta löytyy Hullun tiedemiehen kabinetti eli työhuone. Huoneen kaapeissa on tiedemiehen keräämiä tavaroita joihin kaikkiin saa koskea. Täällä tutkitaan ja etsitään vastauksia kaikkeen maan ja taivaan väliltä.

tartto2

Ylienergiset lapsetkin ovat tervetulleita sillä tällä ne laitetaan polkemaan vekkulia pyörää jonka polkeminen tuottaa taloon energiaa. Tutkittavaa riittää yllin kyllin. Tarjolla on 20 opettavaista ohjelmanumeroa, myös suomeksi. Selvitä aikataulut etukäteen. Ruuhkaisinta on viikonloppuisin.
www.muuseum.ut.ee/en/node/305

 

Pienen ajomatkan päässä

Jääkausikeskus

Täällä näet oikeankokoisen mammutin.

mammutti

Tarton maakunnassa sijaitsevan Jääkausikeskus oli kunnanjohtajan oma unelma joka onneksi toteutui. Saadjärven rannalla sijaitseva museon alue tunnetaan jääkauden vaikutuksista.

Keskuksesta saa tietoa ilmastomuutoksesta ja sen vaikutuksista selkeästi havainnollistettuna. Kolmikerroksisessa näyttelyssä riittää ihmeteltävää koko perheelle. Pienimpiä varten on rakennettu leikkiluola jonka seiniä koristavat luolapiirrokset.
http://jaaaeg.ee/fi/jaakausikeskus-2/

 

Maatalousmuseo

Viiden kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Estonian Agricultural Museum jonka museorakennuksina toimivat vanhat maatalousrakennukset. Paikan ideana on levittää tietoa historiasta ja kouluttaa kävijöitä.

tartto19

Tiesitkö että ennen vanhaan naisten tehtävänä oli aloittaa päivänsä jauhamalla jyvistä jauhoa? Haluaisitko kokeilla paljonko ”habaa” tehtävä vaatii? Tai ehkä tyydyt vain katselemaan eri viljalajikkeita, niiden puimista. Entä miltä tuntuisi joutua mittasuhteiltaan oikeankokoiseen kananhäkkiin seisomaan? Kokeile sitäkin!

tartto22

Tomi Traktorin ystäville

Museossa opppii niin mehiläisten tarhauksesta kuin hienosti entisöidyistä höyryvetureistakin. Vanhin veturi on saksalainen ja vuodelta 1922.

tartto20

Pihamaan leikkipaikalla voi kanojen ja lampaiden katselemisen ohessa harjoitella lypsämistä. Osaan alueista pääsee ilman lippua. Lipun ostaneille on myös grillinkäyttömahdollisuus.

tartto21

Ilmoita tulostasi etukäteen ja tiedustele hevosajelumahdollisuutta ja verstaan työpajoja. Voit esimerkiksi koristella polttamalla paistinlastan tai leikkuulaudan. Pellavamuseon perältä löytyy maksuton piste jossa isot ja pienet voivat kokeilla pellavamaalausta. Kahvila tarjoilee kotiruokaa.

www.epm.ee

Lisää infoa kohteista ja majoituksesta löydät täältä www.visitestonia.com/fi